Verkkokaupan perustaminen ja sen vaiheet

Zone Blogi
Jaa:

Verkkokaupan perustaminen tarjoaa mahdollisuuden laajentaa tai siirtää olemassaoleva kivijalkakauppa verkkoon tai testata uutta ideaa pienillä aloitus kuluilla. Tästä verkkokaupan perustamisen oppaasta löydät käytännöllistä tietoa mitä huomioida uutta verkkokauppaa perustettaessa ja uudistettaessa vanhaa.

Mikä on verkkokauppa

Verkkokauppa on verkossa toimiva kauppa, josta kuluttajat ja yritykset voivat ostaa tuotteita. Verkkokauppoja on ollut jo 1990-luvulta lähtien ja niiden määrä kasvaa edelleen nopeasti.

Kansainvälisen postialan järjeston IPC:n tekemä laaja verkkokauppatutkimus (2022) osoittaa että kiinnostus suomalaisten verkkokauppojen tarjontaan on kasvanut koko korona-ajan ja kasvussa ei ole hiipumisen merkkejä. Kuluttajat ovat vähentäneet ostojaan Kiinasta ja Iso-Britanniasta ja 68% suomalaisista aikoo jatkossa ostaa enemmän kotimaisista verkkokaupoista. Tämän lisäksi ruotsalaiset, virolaiset ja tanskalaiset ostavat Suomesta yhä enemmän ja ovat kertoneet syyksi ettei tuotetta ollut saatavilla muualta sekä nopean toimituksen ja edullisen hinnan.

Verkkokaupassa voi myydä

  • Tavarat: ruoka, kirjat. kengät, kodin elektroniikka ja sisustus jne…
  • Digitaaliset tuotteet: tietokoneohjelmistot, kurssit, koulutukset, e-kirjat jne…
  • Palvelut, jotka toimitetaan fyysisesti asiakkaalle: kodin asennustyöt, lomamatkat, kosmetologipalvelut, korjaajat jne…
  • Palvelut, jotka toimitetaan verkon kautta: koutsaukset, hyvinvointivalmennukset, astrologia, mentorointi jne…
  • Subscription tilauksia: lehtitilaukset, kotiin tilattavat tuotteet jne…

Verkkokaupan perustajat voidaan jakaa kolmeen tyyppiin

Verkkokaupan perustajataho on useimmiten yritys, vaikka pienimuotoisen elinkeinon harjoittaminen verkkokaupalla on mahdollista ilman yritystä. Useimmiten nettikaupan perustaminen aloitetaan seuraavista tilanteista:

  1. Verkkokauppa perustetaan nollasta ja lähdetään rakentamaan myyntiä tuotteille tai palveluille
  2. Verkkokauppa perustetaan kivijalkamyymälän tai olemassa olevan myynnin lisäksi
  3. Verkkokaupalla halutaan testata uutta markkina-aluetta pienillä aloituskustannuksilla

Ota huomioon ennen verkkokaupan perustamista

Ennen verkkokaupan perustamista on hyödyllistä hankkia mahdollisimman paljon tietoa aiheesta, varsinkin jos ei ole aiempaa kokemusta verkkokaupan tai yrityksen pyörittämisestä. Aiheesta löytyy paljon kirjallisuutta, erilaisia koulutuksia ja kursseja.

Parasta oppia perusasioiden jälkeen saat tutustumalla olemassa oleviin suomalaisiin ja ulkomaisiin verkkokauppoihin. Tee tarkasti muistiinpanoja siitä mikä mielestäsi toimii ja mikä ei toimi. Mutta ennen kuin verkkokaupan perustaminen on ajankohtaista, niin sinun tulee tehdä jonkinlainen liiketoimintasuunnitelma ja kannattavuuslaskelma. Aloitetaan ensin kannattavuudesta.

Kannatavuuslaskelma

Kuten missä tahansa liiketoiminnassa, on myös verkkokaupan tärkeimpänä tavoitteena on tuottaa omistajilleen rahaa ja kannattavuuteen paneutuminen heti ensi askeleilla antaa hyvän lähtökohta onnistumiselle. Kannattavuuslaskelmien tekeminen digitaalisessa liiketoiminnassa on kivijalkakauppaa helpompaa ja sisältää vähän muuttujia.

Verkossa myyntiprosessi on suoraviivaista: verkkokaupan markkinointi tuo asiakkaat itse verkkokauppaan, ja heistä tietty prosentuaalinen osuus päätyy tekemään ostoksen.

Mutta miten tämän avulla voidaan tehdä myynnin kannattavuuslaskelmat? Ennen verkkokaupan perustamista kerää ja arvioi ainakin seuraavat kuluerät ja tiedot:

  • verkkokaupan perustamisen kulut
  • verkkokaupan päivittäisen toiminnan kulut (tilat, asiakaspalvelu jne…)
  • verkkokaupan jatkokehittämisen kustannukset
  • maksupalvelu- ja toimituskulut
  • arvio markkinoinnin kustannuksista (%-osuus liikevaihdosta)
  • arvio kuukaudessa tarvittavasta myyntikatteesta sekä siitä kuinka paljon ja mitä tuotteita tämän saamiseksi pitää myydä
  • mieti missä tuotteissa tai tuoteryhmissä voisit pystyä kannattavampaan hinnoitteluun kuin kilpailijasi

Monilla aloittavilla verkkokauppiailla ei ole saatavilla varsinaista dataa näihin, mutta tee mahdollisimman paljon taustatutkimusta ja yritä saada uskottavat laskelmat aikaiseksi.

Mieti tässä vaiheessa myös hieman skaalautuvuutta. Miten myyntikate muuttuu suhteessa myyntimäärään? Olisiko sinun mahdollista kasvattaa myyntikatetta isommilla sisäänostomäärillä?

Joka tapauksessa tässä vaiheessa sinun kannattaa miettiä miten kilpailet olemassa olevia verkkokauppoja vastaan. Voit myös kilpailla hintojen lisäksi paremmalla palvelulla, tuottteen saatavuudella, toimitusnopeudella tai vaikka paremmalla maksutapavalikoimalla.

Liiketoimintasuunnitelma

Verkkokauppa on liiketoimintaa ja tarvitsee kunnon liiketoimintasuunnitelman. Se on selkeä, ytimekäs ja loogisesti etenevä kuvaus siitä, millä toimenpiteillä verkkokaupan liikeidea muuttuu liikevaihdoksi ja toivottavasti voitoksi.

Liiketoimintasuunnitelma on ensisijaisesti työkalu, jonka avulla voit selvittää itselleen, mihin sitä on oikein ryhtymässä ja millä investoinnilla. Yrityksen liiketoimintasuunnitelman tekemiseen löytyy verkosta paljon tietoa. Suosittelemme paneutumaan siihen huolellisesti.

Verkkokaupan tuotteet ja kohderyhmä

Jos olet laajentamassa kivijalkakauppaa tai muuta liiketoimintaa verkkoon tuotteiden ja kohderyhmän valinta voi olla helppoa aikaisemman tietämyksen takia. Sen sijaan uuden verkkokauppayrittäjän kannattaa käyttää tuotteiden valintaan reilusti aikaa.

Tässä kohtaa sinun pitäisi löytää jokin vinkki siitä mitä tuotteita ja mitä kohderyhmää pystyisit palvelemaan paremmin kuin olemassa olevat verkkokaupat. Myytävät tuotteet kannattaa valita sen jälkeen kun on määritellyt kohderyhmän tarkasti.

Kohderyhmän valinnassa kannattaa ottaa huomioon että pystyy varmasti omilla resursseillaan tavoittaamaan kohderyhmän valitussa markkinointikanavassa. Eli mieti millä keinoin saisit tavoitettua kohderyhmäsi markkinointibudjetillasi.

Kilpaikuetu ja erikoistuminen – kuinka erottautua kilpailijoista?

Usein aloittavan verkkokaupan kannattaa erikoistua ensin kapeampaan nicheen ja eikä yrittää kilpailla laajaa valikoimaa myyvien verkkokauppojen kanssa. Tee huolellinen kilpailija-analyysi, jota ymmärrät ketkä sinua on vastassa ja osaat erikoistua jo heti alussa. Kapeammassa myyntiraossa on helpompi kohdistaa markkinointia tarkemmalla viestillä.

Tutustu kilpailijoihin tarkasti seuraavan muistilistan avulla

  1. Millä tavalla kilpailijat markkinoivat sekä kaupassa että markkinointikanavissa?
  2. Miten he ovat panostaneet verkkokaupan visuaaliseen ilmeeseen ja tuotekuvien laatuun?
  3. Kuinka he kuvailevat tuotteita tai palveluita?
  4. Millainen on verkkokaupan URL-rakenne ja käytettävyys?
  5. Millä hakusanoilla kilpailijat löytyvät Googlen hakutuloksista?
  6. Millaista asiakaspalvelua kilpailijat asiakkailleen tarjoavat?

Ymmärtäessä kilpailijoiden liiketoimintaa, voi havaita missä he onnistuvat ja missä heillä on parantamisen varaa. Nettikaupan perustaminen on paljon mielekkäämpää kun olet löytänyt jokin ylivoimaisen kilpailuedun suhteessa kilpailijoihin.

Maksutavat, toimitusvaihtoehdot ja palautukset

Maksutavat

Kaikkien verkkokauppiaiden kannattaa hetkeksi astua asiakkaan saappaisiin ja miettiä miltä tuntuu ostaa omasta verkkokaupasta. Sillä helppo maksaminen ja asiakkaan saatavilla olevat maksu- ja toimitustavat vaikuttavat asiakaskokemukseen ja samalla verkkokaupan konversioprosentteihin.

Maksunvälityspalvelun valitseminen voi tuntua vaikealta. Mutta varsinkin laajan tuotevalikoiman verkkokaupassa kustannustehokkaan ratkaisun löytäminen maksaa itsensä vaivansa takaisin. Maksu- tai toimitustapoihin tyytymätön asiakas ei epäröi jättää ostoskoria lunastamatta. Valitse luotettava maksuvälittäjä sekä parhaat kuljetusvaihtoehdot.

Lue lisää verkkokaupan maksutavat – artikkelistamme

Verkkokaupan toimitustavat ja niiden kustannukset

Maksutapojen lailla myös verkkokaupan toimitusvaihtoehdot on syytä miettiä tarkasti. Varsinkin kuluttajille suunnatussa verkkokaupassa paketin toimittamisen helppous on tärkeä kaupan myyntivaltti. Jos tuotetta ei saa edullisesti kotiovelle, niin se halutaan noutaa kauppareissun yhteydessä pakettiautomaatista. Varmista että verkkokauppasi tarjoaa kaikki asiakkaiden suosimat helpot toimitusvaihtoehdot ja hän saa elämää helpottavan seurantakoodin.

Huomioi myös palautuksen helppous, sillä myös laadukas tuote voi tarvita asiakaspalautuksen. Suunnittele jo alkuvaiheessa miten hoidat tämän asiakkaalle erittäin tärkeän asian. Sillä jos palautus onnistuu hienosti, niin luottamus verkkokauppaan kasvaa entisestään ja mahdollisuus uusintaostoihin kasvaa. Tähän on ratkaisuna verkkosivuille integroitava palautusportaali.

Tuotteiden lisääminen kauppaan

Ennen kuin pääset varsinaiseen tuotteiden lisäämiseen, niin sinun tulee hankkia tuotteet. Osa verkkokaupoista käyttää ns. Dropshipping menetelmää, jossa tuotteita ei hankinta itselleen vaan ne lähetetään suoraan tehtaalta. Jolloin verkkokauppiaan ei tarvitse itse hankkia suurta varastoa. Toinen menetelmä on ostaa tuote varastoon ja sitten toimittaa se sieltä. Monet verkkokaupat ovat päätyneet yhdistämään nämä kaksi menetelmää yhteen. Osa on varastossa ja osa lähetetään suoraan tehtaalta asiakkaalle. Mieti mikä menetelmä sopii yrityksesi tilanteeseen parhaiten.

Kun verkkokauppa on rakennettu ja tuotteet hankittu, niin seuraavaksi lisätään tuotteet myytäväksi kauppaa. Niiden lisääminen on suoraviivainen prosessi.

Tuotetiedot ja -kuvat

  • Tuotteiden valitseminen
  • Yksilölliset tuotekuvaukset (pidemmät ja myyvemmät kuin kilpailijalla)
  • Yksilölliset tuotekuvat
  • Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa
  • Harkitse tuotevideoiden kuvaamista

Verkkokaupan perustaminen laki – verkkokauppiasta koskeva lainsäädäntö

Verkkokaupan perustamiseen liittyy myös erilaista lainsäädäntöä, joten ennen liiketoiminnan aloittamista sinun tulee varmistaa omaa liiketoimintaasi koskevat lakipykälät.

Kuluttajansuojalaki

Kuluttajansuojalaki antaa meille kaikille kuluttajille suojaa sekä kivijalkakaupassa että verkkokaupassa. Verkkokauppiaan täytyy noudattaa luonnollisesti kuluttajansuojalakia sekä kuluttaja-asiamiehen linjauksia verkkokaupasta ja etämyynnistä. Myö turvallisuutta ja yksityisyyden suojaa koskevaa tietosuojalakia ja vahvan tunnistautumisen pelisääntöjä pitää noudattaa.

Vähittäiskaupan vaatimukset verkkokaupassa

Tuotekuvaukset

Tuotekuvauksissa pitää olla lueteltuna; tuotteen ominaisuudet, lopullinen hinta veroineen ja toimituskuluineen, tilauksen ehdot (maksu- ja toimitusehdot, peruutusoikeus, virhevastuu) sekä myyjän nimi ja tarkat yhteystiedot.

Palautus- ja peruuttamisoikeus

Kuluttajalla on 14 päivän palautusoikeuden. Kaupalla on mahdollisuus itse päättää onko palautus maksullinen vai maksaako asiakas ne. Ehto täytyy olla selkeästi ilmoitettu.

Tilaus- ja toimitusehdot

Asiakkaan on hyväsyttävä tilaus- ja toimitusehdot ennen ostotapahtuman loppuun saattamista.

Tilausvahvistus

Tilausvahvistus on toimitettava asiakkaalle ostotapahtuman jälkeen

Rekisteriseloste ja evästeilmoitus

Sivustolta on löydyttävä rekisteriseloste ja evästeilmoitus.

Ulkomaan myynti ja arvolisäero

EU:n alueella on voimassa yhteinen verkkokauppalaki. Jos teet kauppaa myös ulkomaille, niin varmista että kirjanpitäjäsi tuntee etämyyntiä ja verkkokauppaa koskevat kansainväliset säädökset ja verotukselliset asiat.

Verkkokaupan markkinointi ja myyntikanavat

Verkkokaupan menestymiseen lopulta vaikuttaa eniten se miten markkinoit verkkokauppaasi. Jos itse osallistut markkinointiin, niin verkkokaupan markkinointiin on olemassa paljon edullisia ja tehokkaita yrittäjän itsensä tehtävissä olevia markkinointitoimenpiteitä kuten sisällöntuotanto, sähköpostimarkkinointi ja myyminen sosiaalisessa mediassa. Alla olevasta listasta näet yleisimmin käytössä olevat verkkokaupan markkinointimenetelmä:

  • Hakukoneoptimointi
  • Google Ads mainonta
  • Sosiaalisen median mainonta
  • Sisältömarkkinointi – blogimarkkinointi
  • Affiliate markkinointi
  • Sähköpostimarkkinointi
  • Markkinoinnin automaatio

Lue kattavat artikkelit verkkokaupan markkinoinnista sekä konversio-optimoinnista.

Verkkokaupan asiakaspalvelukanavat

Verkkokaupan asiakaspalvelun laatu vaikuttaa luottamukseen. Mitä monipuolisemmin asiakas voi ottaa yhteyttä verkkokauppaa, sitä uskottavammalta se tuntuu. Nykyään asiakaspalvelu-chat on varsinkin isommissa verkkokaupoissa korvannut puhelimessa jonottamisen. Jos sinulla ei ole mahdollista pitää chattia, tai puhelinnumeroa, niin panosta muihin kanaviin kuten Whatsapp tai Facebook.

Verkkokaupan jatkokehittäminen

Verkkokauppa ei ole koskaan kerralla valmis, vaan sitä kehitetään samalla tavalla kuin kivijalkamyymälää. Sen käytettävyyttä, asiakaspalvelua, tuotevalikoimaa, markkinointia ja konversio-optimointia on jatkuvasti kehitettävä asiakkaalta saatavan palautteen ja kerättävän datan avulla.

Verkkokaupan käytettävyys asiakkaan näkökulmasta

Verkkokaupan käytettävyys on yhtä tärkeää niin asiakkaalle kuin verkkokauppiaalle. Iso osa asiakkaista on jo kokeneita verkko-ostajia, jolloin he odottavat kaupan sivujen latautuvan nopeasti ja että siinä kaikki on kaikki nykyaikaiseen verkkokauppaan kuuluvat ominaisuudet.

Sivuston tekninen käytettävyys

Asiakkaan saapuessa verkkokauppaan sivuston tekninen toimivuus on ensimmäisiä arvioitavia tekijöitä. Latautuvatko sivut ja kuvat nopeasti? Onko vuorovaikutus nopeaa esim. painiketta klikatessa?

Mobiilikäytettävyys

Yli 50 % ostoksista tehdään nykyään mobiilissa. Nykyään verkkokauppa kannattaa suunnitella ”mobile first” ajattelua seuraten. Varmista että kuvat näkyy hyvin ja teksti on helppolukuista ja riittävän isoa.

Tuotteiden Intuitiivinen ja selkeä kategorisointi

Selkeät ja intuitiiviset kategoriat luodaan asiakasymmärrykseen perustuen. Tällöin kategoriat auttavat löytämään tuotteet helposti sekä inspiroitumaan ostopolun varrella

Monipuoliset toimitus- ja maksutavat

Asiakas haluaa löytää ensisijaisesti itselleen helpon ratkaisun. Parhaiten autat asiakasta ostamaan tarjoamalla kaikki mahdolliset maksu- ja toimitustavat, jolloin asiakas voi aina valita mieleisensä.

Selkeä ja nopea kassaprosessi

Sujuvasti etenevä kassaprosessi minimoi riskin ostoprosessin katkeamisesta. Hyvä maksuprosessi pitää sisällään tyypillisesti vain yksi tai kaksi vaihetta.

Käytettävyys verkkokauppiaan näkökulmasta

Verkkokaupan sujuva päivittäminen, tuotteiden lisääminen sekä kaikki varastoon ja myymiseen liittyvät toiminnallisuudet on hyvä saada toimimaan ajan kanssa mahdollisimman jouhevasti. Aluksi moni asia tehdään manuaalisesti kunnes ajan kanssa niitä saadaan automatisoitua integraatioiden ja lisäosien avulla jotka varmistavat, että tieto kulkee verkkokaupan sisällä eri järjestelmien välillä ilman manuaalista työtä. Aikaa jää enemmän asiakkaan suuntaan näkyvään kehittämiseen.

Muista että verkkokaupan integraatiot auttavat sekä asiakasta ostamaan että verkkokauppiasta hoitamaan päivittäiset tehtävät jouhevasti

Lue artikkelimme woocommerce verkkokaupan integraatioista

Verkkokaupan asiakaspalvelun kehittäminen

Verkkokaupan asiakaspalvelu on tärkeä osa menestyvää verkkokauppaa. Voit vähitellen lisätä erilaisia toiminnallisuuksia kuten;

  • asiakaspalvelu chat
  • tuotteen palautus- ja vaihtoportaali
  • tuotteiden opasvideoita
  • monta yhteydenottotapaa
  • paljon maksu- ja toimitusvaihtoehtoja

Tuotevalikoiman kehittäminen analytiikan ja asiakastuntemuksen avulla

Aluksi tuotevalikoima perustuu markkinatutkimukseen ja jonkinlaiseen mutu-tuntumaan. Vähitellen huomaat mitkä tuotteet vetävät muita paremmin ja mitkä tahtoo jäädä hyllyyn. Tässä kohtaa voit jo hyödyntää asiakkailta saatavaa palautetta sekä kerättyä verkkokaupan dataa. Tuotevalikoiman kehittämiseen hyödynnettävää tietoa saat verkkokaupan sisäisten tilastojen lisäksi Google Analyticsistä ja Google Search Consolesta.

Lue lisää verkkokaupan analytiikasta Google Analytics -artikkelista.

Konversio-optimointi

Konversio-optimointi tarkoittaa prosessia jossa pyritään parantamaan verkkokaupan kykyä muuntaa sivustolla kävijä ostajaksi. Jos huomaat että verkkokaupassasi käy kyllä paljon vierailijoita, mutta harva ostaa, niin sinun kannattaa tutustua artikkeliin verkkokaupan konversio-optimoinnista.

Yhteenveto

Verkkokaupan perustaminen ei ole hetken mielijohde, vaan usein pitkään mietitty uusi aluevaltaus. Sen takia siihen kannattaa keskittyä huolella ja arvioida liikeideaa kannattavuuslaskelman ja liiketoimintasuunnitelman avulla. Kun verkkokaupan voi lopulta perustaa, niin sitten vaan huolellisesti valitset omia tarpeitasi vastaavan verkkokauppa-alustan ja siihen tarvittavat maksu- ja toimitusintegraatiot. Sen jälkeen valitset tuotteet ja lisäät ne kauppaan. Nettikaupan perustaminen ei pelkästään riitä, vaan siihen täytyy myös saada asiakkaita. Markkinoinnin alkuun pääsemisessä ei vaadita isoa alkupääomaa, riittää että itsellä on halua oppia ja laittaa itsensä likoon. Tulevaisuudessa menestyvän verkkokaupan voi nykyään perustaa pienellä budjetilla ja hittituotteiden löytyessä voi helposti kasvattaa panostuksia markkinointiin ja mainontaan.

Usein kysyttyä verkkokaupan perustamisesta

Mitä verkkokaupan perustaminen ja ylläpito maksaa?

Edullisimmillaan verkkokaupan perustamisen on ilmaista ja maksaa vain domain-maksun ja kuukausittaiset ylläpitokustannukset 20-50€ välillä. Mutta jos on jo valmis yritys takana ja tietää mitä on myymässä niin verkkokauppaan kannattaa toki panostaa enemmän. Verkkokaupan perustamiskustannuksiin vaikuttavat verkkokauppa-alustan valinta, maksulliset lisäosat ja integraatiot sekä verkkokaupan kehitystyö ja ylläpito.

Verkkokaupan perustaminen alustan vai palvelun avulla?

Sopivan verkkokauppa-alustan valinta riippuu yrityksen omista tarpeista ja resursseista. Verkkokauppaa suunniteltaessa tärkeintä on miettiä, halutaanko ohjelmistoa ylläpitää itse vai luotetaanko mieluummin valmiiksi ylläpidettyyn verkkokauppapalveluun.

Omalle palvelimelle asennettava verkkokauppaohjelma vaatii ylläpitäjältä teknistä osaamista esimerkiksi asennuksen ja tietoturvapäivitysten osalta. Toisaalta omalle palvelimelle asennettavaan ohjelmistoon voi tarvittaessa tehdä suuriakin räätälöintejä

Onnistuuko verkkokaupan perustaminen ilmaiseks?

Verkkokaupan perustaminen voi jossain tapauksissa olla ihan järkevää perustaa ensin ilmaiseksi, mutta siihen liittyy monia haasteita ja rajoitteita. Ilmaisten palveluiden yleisimpiä rajoitteita ovat esimerkiksi tuotteiden määrän rajoittaminen, ulkoasun kustomointimahdollisuuksien puuttuminen ja alidomainin käytön edellyttäminen, eli verkkotunnus on muotoa omaverkkokauppa.palvelun-nimi.fi.

Jos aiot ottaa verkkokauppaliiketoiminnan aikoo ottaa yhtään vakavasti, suosittelen vahvasti, että verkkokaupan perustamiseen sijoitetaan riittävästi rahaa. Kuten jo yllä kävi ilmi, verkkokaupan voi kuitenkin perustaa hyvin myös edullisesti, jos siihen on valmis käyttämään omaa aikaa.


Muut artikkelit verkkokaupan perustamisesta

  • Olemme kirjoittaneet 10 artikkelin oppaan verkkokaupan perustamisesta ja markkinoinnista. Alla olevista artikkeleista löydät lisää hyödyllistä tietoa Woocommerce-verkkokaupan pyörittämisestä ja jatkokehittämisestä.

      • Mietitkö millaisen WordPress-teeman valitset verkkokauppaan tai uuteen kotisivuusi? Lue artikkelimme miten valita WordPress-teema verkkokauppaan tai verkkosivustolle

      • Millaisia maksutapoja olisi hyvä olla verkkokaupassa? Tästä artikkelista löydät vinkkejä verkkokaupan maksutapojen valintaan.

      • Mietitkö mikä verkkokauppa-alusta olisi sopiva yrityksesi tarpeisiin, budjettiin ja taitotasoon? Tutustu nopeasti perustettavaan Woocommerce verkkokauppa-alustaan

Suositut postaukset

WordPress 6.6 ei enää tue PHP:n versioita 7.0 ja 7.1

Zone Blogi
Hiljattain julkaistiin WordPress-versio 6.5, ja on jo aika alkaa miettiä ja valmistautua seuraavaan versioon 6.6. Viimeisimpien tietojen mukaan tästä...

WordPress 6.5 ”Regina” on täynnä inspiraatiota

Zone Blogi
Huhtikuun alussa julkaistiin WordPressin uusin versio 6.5 nimeltä Regina, joka sisältää useita merkittäviä päivityksiä, erityisesti Gutenberg-sivunrakentajan...

Miksi palvelimien sijainnilla on väliä?

Zone Blogi
Monille meistä sana “palvelin”, on jokin etäinen paikka, missä nettisivumme asuvat. Vaikka internet tuntuu rajattomalta digitaaliselta avaruudelta,...

Näin parannat kotisivujesi latausnopeutta heti tänään

Zone Blogi
Kuvittele itsellesi tilanne: olet juuri löytänyt netistä mielenkiintoisen sivuston, jonka ehdottomasti haluaisit käydä lukaisemassa läpi. Klikkaat...